Tunnejuuria
Blogi

Matkaa tunnejuurille

Sydämen sävelin kohti luovuutta ja hyvinvointia

Tunnejuuret kutsuvat pysähtymään – etsimään yhteyttä itseesi, pohtimaan tunnejuuriesi syvyyksiä ja niiden vaikutusta ympäristöösi. Tahdon tarjota mahdollisuuksia löytää levollisuutta, tasapainoa ja iloa, niin AUVO®-hoitojen, Vedic Art® -taidekurssien, kuin luovan kirjoittamisen kautta. Elämänvirtaa ja matkaa on ilo jakaa yhdessä toisten kanssa. Lähdetkö matkalle mukaani?

Mitä tunnejuuret ovat minulle? Entä sinulle?

Koen tunnejuurien kietoutuvan siihen, keitä olemme ja miten elämme yhteydessä itseemme ja muihin. Ne heijastavat minulle menneitä kokemuksiani, ja niistä syntyneitä tunne-ja kiintymyssiteitäni. Minun tunnejuuristoani ovat kasvattaneet vahvasti elämän tuomat kasvunpaikat. Suurinta kasvua olen kokenut silloin, kun maaperän kanssa on joutunut tekemään töitä, juurien kuivuessa ja katkeillessa, myös silloin, kun juuret ovat venkoilleet valtoimenaan sinne, minne en itse niitä olisi ymmärtänyt istuttaa, mutta mihin minun kuului elämässäni vahvat tunnejuurakot kasvattaa. Sieltä juurakoista, moni runoni on virrannut esiin.

Pysähdy hetkeksi pohtimaan:

♥ Tunnetko omat juuresi?

♥ Tiedostatko tunnejuuriasi – niitä, jotka yhdistävät sinut tunteita herättäviin asioihin?

♥ Ovatko tunnejuuresi vuosien saatossa katkenneet, hiertyneet, kuivettuneet, vahvistuneet tai virkistyneet?

♥ Millä sanoilla kuvailisit tunnejuuriasi nyt?

♥ Voitko itse vaikuttaa juuriesi kasvuun ja virtaavuuteen?

Tunnejuuret kuvaavat hyvin tunteiden ja elämänvirran liikettä läheisten välillä. Oletko kokenut vahvaa rakkauden virtaa? Vai onko juuristosi kokenut kenties kipua ja juurettomuuden tunnetta? Millainen vaikutus tunnejuurilla on tämän päivän matkallasi?

Tunnejuurien merkitys elämänpolullani

Viisi vuotta sitten opiskellessani lasten- ja nuorten tunnetaito-ohjaajaksi, syntyi ajatus nimestä omalle yritykselleni: Tunnejuuria. Vaikka nimi syntyi jo tuolloin, nämä juuret tarvitsivat aikaa kasvaa ja vahvistua.

Opiskeluni aikana syvennyin tunteiden maailmaan ja niiden taustalla oleviin universaaleihin tarpeisiin.
Huomasin, kuinka paljon tarpeita oli jäänyt sanallistamatta – niin omiani kuin niitä, joita en ollut ymmärtänyt toisten ihmisten viestinnässä. Tunteiden taustalla heijastelevat täyttyneet tai täyttämättömät tarpeemme, jotka ohjaavat toimintaamme. Tarpeiden ymmärtäminen avaa syvemmän merkityksen ihmisen toiminnalle.

♥ Oletko pohtinut tunteidesi tarvejuuria?

Olin pitkään tottunut tulkitsemaan toisten tunneviestejä ilman, että pysähdyin näkemään niiden inhimillisiä juuria. Tämä tulkintatapa on usein toimimaton ja estää aidon vuorovaikutuksen. Tärkeimpiä asioita, joita haluan elämässäni päivittäin oppia, on kyky kohdata sekä omia, että toisten tarpeita empaattisesti, ja aidosti kuunnellen.

Tuntui hämmästyttävältä huomata, etten ollut törmännyt tunne-tarve ajatteluun, ennen pitkälle aikuisikää. Opinnoistani sain kuitenkin valtavasti arvokkaita oivalluksia ja eväitä arkeen. Työskentely tunnetaitoryhmien kanssa työpaikallani, opintojeni aikana, toi mukanaan sekä uusia näkökulmia, että kauniita kokemuksia, joita vaalin edelleen.

Päättötyöni yhteydessä syntyi runoja ja maalauksia tunteista – vihasta, häpeästä, surusta, ilosta ja pelosta. Nämä luomukset ovat nyt osa matkaani, ja ne voivat inspiroida sinuakin tutkimaan omia tunnejuuriasi.

Rohkeus aloittaa ja sydämen kuuntelu

Oloni on innostunut, hämmentynyt, pelokas ja jännittynyt uuden äärellä. Joulukuun 2. päivänä perustin toiminimeni intuitiivisten viestien kannattelemana. Päivä oli täynnä merkityksellisiä hetkiä – positiivisia viestejä, runojen säveliä ja sydämen väreilyä. Merkittävänä koin Runotalon Sarin videofeedin, jossa hän luki seuraavaa kaunista runoansa:

”Vaikka kesti löytää
ne oikealta tuntuvat sävelet ja sanat
niillä oli tarkoituksensa
löytyä vasta tänään
esiin laulettavaksi
sillä sydämen on saatava kasvunsa hetket
on oltava valmis kokemaan se
mikä tarkoitettu on” Sari Lehtimäki runotalo.fi

Positiivareiden ajatusten aamiaista avatessani iltapäivällä, ilo kupli sydämessäni nähdessäni nimipäivää viettävien listan: Unelman nimipäivä, miten sopivasti se sattuikaan juuri toiminimeni perustamisen päivänä! Muutoinkin viestin sisältö kannusti jatkamaan.

Katri Syvärisen kasva kirjoittajaksi -koulutuksen anti on tullut vahvistamaan sisältä kumpuavaa, ja antanut armollista katsetta siihen, millaisia tuntemuksia kirjoittajana tulee kohdattua omien kirjoituksien äärellä, ja kuinka niitä voi itsessään käsitellä. Pelko epäonnistumisista juontaa tunnejuuriini, mutta sen sijaan, että jäisin kompuroimaan aloilleni, olen päättänyt nostella jalkojani ja rohkaistua kulkemaan pikkuhiljaa selkeentyviä tienviittoja kohti.

Olemassaolon ihanuus

Vuosia sitten kirjoitin runon, joka kuvasi muutoksen tarvettani ja luovuuden tärkeyttä, ja sen sanoman tahdon muistaa:

Muutoksen kipeä tarve minussa
Ajoittain polttava kaiherrus

toisinaan mitäänsanomaton
tunne ja olotila

Jäädä vai lähteä?
Jämähtää ja kangistua?

Viilettää ja törmäillä
oppia uutta
itsestä ja muista

Muista
ettei luovuus saa kuolla!
Silloin katoaa olemassaolon ihanuus!

 

 

Kommentoi ja jaa ajatuksiasi

Haluaisin kuulla, millaisia ajatuksia sinulla herää näistä teemoista. Oletko kohdannut tunnejuuriesi syvyyksiä, tai löytänyt uutta virtaa elämääsi? Mikä sysäsi sinua siihen suuntaan?

Toivotan sinulle ääretöntä lempeyttä, iloa ja valoa tulevaan vuoteen 2025!

Lämmöllä, Suvi Inkeroinen/ Tunnejuuria

 

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Evästeasetukset
0
    0
    Ostoskori