Tunnejuuria
Runojuuria

Runojuuria

Runojuurien alkupää on lapsuudessani, monen taipaleen takana. Vahvoina viesteinä ne ovat syntyneet elämänmatkalla sydämeni sävelistä.

Runokieli kuvastaa sielunkieltä niin uniikilla tavalla.

Millainen vaikutus runoilla on sinun sydämeesi?

Lapsuudestani muistan äitini kauniin runokirjan, joka kiehtoi minua niin kauniilla ulkoasullaan, kuin tunteita herättävillä teksteillään. Koristeelliset sivut ja kaunis käsiala näyttivät pikkutytön silmiini niin ihanilta. Halusin selata, lukea ja jäljentää runoja aina vain uudestaan ja uudestaan.

Runokieli– sen herkkyys, syvyys ja merkitykset aukeavat ja sävähdyttävät eri ikävuosina rikkaalla tavalla, aukaisten oivalluksia pikkuhiljaa, aivan kuin elämäkin. Runokieli koskettaa tunteita, rikastuttaen myös sydämen viisautta.

Runot ruokkivat ihanalla tavalla herkän sieluni kyltymätöntä tarvetta, päästä syvempään yhteyteen kaiken elävän kanssa.

Runojuureni alku sijoittuu alakouluaikoihin, jolloin olen kirjoittanut ensimmäisen tallessa olevan runoni päiväkirjani sivulle:

On keskiyö
sydän lyö
kuuluu his ja has
joku vois tulla viisaammaks!

Toivon, että sydämeni viisaus on saanut kasvaa elämänpolkuni mukana. Runoni syntyvät usein tunteiden virratessa – pakottamalla tai puristamalla ei synny mitään. Monessa elämänkaarteessa on ollut tarve sanoittaa tunteita päiväkirjoihin, runovihkoihin ja toisinaan öisin sähköpostin luonnoslaatikkoon.

Minne sinä talletat runojasi tai kirjoituksiasi? Onko sinulla tallessa lapsuuden aikaisia runoja tai tekstejä? Olisi ihana lukea runoja lapsuuden aarreaitoista! Jaa rohkeasti kommenttikentässä – odotan innolla!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Evästeasetukset
0
    0
    Ostoskori